Uuden työn ja muutosmuotoilun kulmakiviä etsimässä

Me istuimme pohtimaan yhdessä ammatillista toimintaamme ja mietimme millaisia asioita ja käsitteitä siihen liittyy. Saara Utti oli asiantuntijavieraanamme ja johdatti meidät keskusteluun, joka oli välillä hyvinkin lennokasta ja välillä syventyvää, perimmäisten merkitysten hakemista. Me saimme eteemme yhden sanan kerrallaan ja keskustelimme sen pohjalta, mitä se meille itse kullekin merkitsee ammatillisesta näkökulmasta ajateltuna.

 Aloitimme sanasta palvelu. Mitä sinulle tulee mieleen? Palvelu on sosiaalista kanssakäymistä ja sitä, että huomioi asiakkaan. Hyvä palvelu on sellaista, missä asiakas saa sen mitä pyytää ja vielä hieman enemmän. Hyvään palveluun kuuluu myös omien virheiden korjaamista. Aina palvelutilanteet eivät suju ilman ongelmia, mutta sitä tärkeämpää on, että koko palvelutapahtuma on vuorovaikutusta, kommunikointia ja kuuntelemista. Näin palvelusta tulee yksilöllistä ja laadukasta.

opening-hours

Kuva, Susanna Kohonen

 

Entä luottamus, mitä se merkitsee? Mistä syntyy luottamus ja miksi se on välttämätöntä? Totesimme, että luottamus pohjautuu aikaisempiin kokemuksiin ja kohtaamisiin. Täytyy luottaa itseensä ja täytyy luottaa työhön, jota tekee. Uusi työ vaatii myös rohkeutta ja luottamusta siihen. Heittäytymiskykyä! Työtiimissä täytyy vallita luottamus, jotta hyviä tuloksia syntyy ja voidaan kehittää uutta. Luottamus on niitä hienovaraisia säikeitä, joka sitoo ihmiset yhteen.

Ja kun saamme palautetta, tiedämme, että tuote tai palvelu on koskettanut asiakasta. Pahinta on, jos ei saa palautetta lainkaan. Kriittinen palaute kannattaa tutkia tarkkaan ja siihen pitää aina reagoida. Palaute on aina mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa. Parasta on saada palautetta jo työprosessin aikana, silloin siihen on mahdollista reagoida nopeasti.

 

15303776_1157562470999599_79114452_o

Yksityiskohta Mari Jannelan Pullopostista

 

Entä kilpailijat? Onko se negatiivisesti vai positiivisesti varautunut sana? Ehdottomasti hyvä asia, kilpailu pistää meidät tekemään parhaamme. Kilpailijat eivät nimittäin ole vihollisia, vaan vahvuuksia. Me voimme kilpailla tuottamiemme palveluiden laadussa, hinnassa ja määrässä. Voimme selvittää kilpailijoidemme vahvuudet ja kehittää omaa osaamistamme. On myös loogista ajatella kilpailijat kollegoina ja yhteistyökumppaneina.

 

Kuinka määrittelet asiakashyödyn? Millaisia seikkoja siihen kuuluu? Tulimme siihen tulokseen, että on todella tärkeää pystyä määrittelemään asiakashyödyt jo liiketoimintaa suunnitellessa ja on tarpeellista palata siihen usein, toiminnan jo ollessa käynnissä. Tulee pystyä määrittelemään, mikä hyöty tai konkreettinen asia on se, minkä asiakas saa. Se voi olla aineellinen hyöty, kuten jokin tuote tai se voi olla lisäarvoa, elämyksiä ja irtautumista arjesta. Asiakashyöty tulee pystyä näkemään asiakkaan näkökulmasta. Esimerkiksi kohtuullinen hinta ei ole samansuuruinen kaikille ihmisille, mutta oleellisinta on, että asiakas kokee saaneensa vastinetta rahalleen.

 

Miten asiakas ja asiakkuus eroavat? Purimme asiakkuuden käsitettä siten, että se pohjautuu syntyneeseen luottamukseen ja yhteisiin tavoitteisiin palveluiden tarjoajan ja asiakkaan välillä. Syntyy asiakkuus. Ei yksittäisiä asiakkaita vaan suhde, jossa toimitaan pitkään ja solmitaan uusia sopimuksia ja myyntejä. Alkanut asiakkuus johtaa myös helpommin uusien asiakkaiden ja asiakkuuksien syntymiseen.

 

Tällaisia asioita ja monia muita tuli käsiteltyä yhden päivän aikana. Yhdessä nämä kaikki käsitteet muodostavat keskeiset seikat, joita tarvitaan työelämässä, olit sitten yrittäjänä tai palkkatyössä. Uudessa työssä me katsomme näitäkin asioita uudenlaisesta katsantokannasta, rikomme rajoja ja puramme normeja. Oleellista on tehdä ratkaisuja, ei suunnitelmia.

Vintage Joensuu vol. 2 sparraaja, muutosmuotoilija nro 61 Patrik

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s